Viihtyisää ja kotoisaa senioriasumista
Mikkelin Kotikaari ry on rakentanut oman näköistään toimintamallia asukkaiden kanssa yhdessä jo usean vuoden ajan. Senioriasumisen yhteisöllinen toimintamalli sai Etelä-Savon Nuorkauppakamarin innovaatiopalkinnon vuonna 2020 yhteiskuntavastuullisuudestaan.
Tule kokemaan
Senioriasumisessa asumisyhteisön tuki on sinua varten. Asumisyhteisö yhdessä rakentaa aktiviteettejaan ja näin muovaa yhteisöllistä toimintaa asukkaiden omien tarpeiden ja toiveiden mukaiseksi.
Senioriasumisessa yhdistyykin oivalla tavalla asuminen sekä asumisyhteisön tuki yhdessä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, vapaaehtoisten ja muiden toimijoiden kanssa.
Me tiedämme
Yhteisöllinen tekeminen ja sitä tukeva toimintaympäristö avaa mahdollisuuksia monenlaisiin aktiviteetteihin.
Asumisen esteettömyys on osa senioriasumista parhaimmillaan.